Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

16.9.2019 8.00 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu turvaamistoimenpiteiden aiheuttaman vahingon korvaamisesta, kun lääkepatentti oli myöhemmin mitätöity

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu turvaamistoimenpiteiden aiheuttaman vahingon korvaamisesta, kun lääkepatentti oli myöhemmin mitätöity

Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun direktiivin 2004/48/EY 9 artiklan 7 kohtaa ja erityisesti kyseisessä säännöksessä tarkoitettua ”asianmukaisen korvauksen” käsitettä on tulkittava siten, ettei se ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan asianosaiselle ei tarvitse maksaa korvausta vahingosta, joka tälle on aiheutunut siitä syystä, ettei tämä ole toiminut siten kuin asianomaisessa tilanteessa on tavanomaisesti odotuksenmukaista vahingon välttämiseksi tai pienentämiseksi, ja jonka johdosta tuomioistuin ei pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa velvoita turvaamistoimenpiteiden hakijaa korvaamaan vahinkoa, joka on aiheutunut kyseisistä toimenpiteistä, vaikka patentti, jonka perusteella näitä toimenpiteitä on haettu ja jonka perusteella niistä on määrätty, on sittemmin mitätöity, edellyttäen, että tuomioistuin voi tämän lainsäädännön nojalla ottaa asianmukaisesti huomioon kaikki asian objektiiviset seikat asianosaisten menettely mukaan lukien muun muassa sen tarkistamiseksi, ettei hakija ole käyttänyt kyseisiä toimenpiteitä väärin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.