Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Verotus, Rikos- ja prosessioikeus

11.9.2019 16.00 Osakaslainoja yhtiöstään nostanut tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä 7 kuukauden vankeusrangaistukseen

Osakaslainoja yhtiöstään nostanut tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä 7 kuukauden vankeusrangaistukseen

Vastaaja (tj, yhtiön hallituksen varsinainen jäsen) oli menettelyllään aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen ja oleellisesti pahentanut sitä. Törkeysarvostelun osalta ei voitu antaa merkitystä vastaajan jälkikäteisille, osakaslainojen takaisinmaksua koskeville toimenpiteille. Vastaajan tavoitteleman hyödyn määrä 34 527 euroa ylitti selvästi sen, mitä velallisen epärehellisyyden arvioiminen törkeäksi vähintään edellyttää. Tähän nähden ja ottaen huomioon myös rikoksen suhteellisen pitkä tekoaika KO oli pitänyt velallisen epärehellisyyttä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Vaikka rikoksen tekemisestä olikin jo kulunut varsin pitkä aika (tekoaika 30.6.2008 - 30.9.2011), vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus ei kuitenkaan tästä syystä johtanut kohtuuttomaan lopputulokseen RL 6 luvun 7 §:n tarkoittamalla tavalla. Perustetta jättää vastaajaa rangaistukseen tuomitsematta ei myöskään ollut. Vastaajan oli selvitetty pyrkineen palauttamaan yhtiöstä ottamiaan varoja, mikä voitiin ottaa rangaistuksen mittaamisessa huomioon sitä jossain määrin alentavana seikkana. Toisaalta rikoksella oli aiheutettu velkojille huomattava taloudellinen vahinko. KO oli pitänyt oikeudenmukaisena rangaistuksena 7 kuukauden mittaista vankeusrangaistusta, jonka määräämiselle ehdolliseksi ei ollut RL 6 luvun 9 §:n 1 momentin tarkoittamaa estettä. HO ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 11.9.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.