Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

6.9.2019 9.26 (päivitetty 5.2.2020 9.38) KKO myönsi valitusluvan koskien tuomioistuinten toimivaltaa määrätä ajokielto ennen lainmuutosta vireille tulleissa asioissa

KKO myönsi valitusluvan koskien tuomioistuinten toimivaltaa määrätä ajokielto ennen lainmuutosta vireille tulleissa asioissa

Kesäkuun 2019 alussa voimaan tulleen lainmuutoksen (96/2018) mukaan ajokiellon määrääminen kuuluu poliisille. Laissa ei ole siirtymäsäännöstä niitä tilanteita varten, joissa ajokieltoa koskeva asia on ollut vireillä KO:ssa lainmuutoksen tullessa voimaan. Hovioikeuksissa on ratkaisu kesän aikana useita asioita, joissa on ollut kyse tuomioistuinten toimivallasta määrätä ajokielto 1.6.2019 jälkeen ja jotka ovat tulleet vireille ennen lainmuutosta. Ratkaisuissa on katsottu pääsääntöisesti yhtenevästi, että tuomioistuimet ovat olleet toimivaltaisia ratkaisemaan ajokiellon. Ainakin yhdessä tapauksessa asiasta on äänestetty. Siinä erimielinen hovioikeudenneuvos katsoi, että ajokiellon määrääminen 1.6.2019 lukien kuuluu ajokorttilain 64 §:n mukaan poliisin yksinomaiseen toimivaltaan. (Huom! Ks. KKO:2020:11: Ajokorttilain 1.6.2019 voimaan tulleella muutoksella ajokieltoon määrääminen keskitettiin yksin poliisin toimivaltaan kuuluvaksi. Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, ettei käräjäoikeudella ollut lain voimaantulon jälkeen ollut toimivaltaa tutkia syyttäjän esittämää ajokieltovaatimusta asiassa, joka oli tullut vireille ennen lain voimaantuloa)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.