Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

2.9.2019 11.30 (päivitetty 13.14) Asianajosopimusta ei pidetty pätemättömänä eikä sitä tullut sovitellakaan

Asianajosopimusta ei pidetty pätemättömänä eikä sitä tullut sovitellakaan

Asiassa oli ollut KO:ssa kysymys siitä, oliko osapuolten välinen 7.9.2016 tehty asianajosopimus pätemätön sen suhteen, kun siinä oli ollut kysymys provisiopalkkioehdosta eli oliko A ollut sopimukseen sitoutuessaan oikeustoimikelpoinen ja soveltuiko sopimukseen OikTL 31 §:n 1 momentin mukainen kiskonnan tunnusmerkistö tai oliko siihen OikTL 33 §:ssä tarkoitetulla tavalla kunnianvastaista ja arvotonta vedota. Toiseksi kysymys oli ollut siitä, oliko sopimusta soviteltava OikTL 36 §:n mukaisella tavalla. KO oli päätynyt siihen, ettei asiassa tullut sovellettavaksi OikTL 31 tai 33 §:t, joten niihin perustuvat A:n vaatimukset oli hylätty. Perusteita kohtuullistaa sopimusta tai sen provisioehtoa tai asianajopalkkion määrää ei myöskään selvästi ollut. A oli velvoitettu suorittamaan yhtiölle asianajopalveluksen hinnan 15.282,74 euroa korkoineen ja oikeudenkäyntikulujen korvauksena 5.233,87 euroa. HO ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 2.9.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.