Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

21.8.2019 13.56 Edunvalvojan määräämistä koskeva asia palautettiin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi käräjäoikeuden virheellisen menettelyn vuoksi

Edunvalvojan määräämistä koskeva asia palautettiin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi käräjäoikeuden virheellisen menettelyn vuoksi

KO oli määrännyt A:lle edunvalvojan varaamatta A:lle tilaisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi istunnossa, vaikka A oli johdonmukaisesti vastustanut edunvalvojan määräämistä ja vaikka A:ta voitiin asiassa esitetyn lääkärintodistuksen mukaan kuulla. KO:n menettely oli myös johtanut siihen, ettei maistraatin KO:lle lisäselvityksenä toimittamaa sosiaalihuollon lausuntoa ollut annettu A:lle tiedoksi ja siten varattu hänelle tilaisuutta lausua selvityksestä. KO ei myöskään ollut ottanut kantaa prosessiedunvalvojan pyyntöön saada vapautus tehtävästään. HO katsoi, että asian käsittelyssä KO:ssa oli loukattu sekä A:n oikeutta tulla kuulluksi että KO:n velvollisuutta omasta aloitteestaan selvittää asiaa tarpeellisessa määrin. KO:n virheellisen menettelyn vuoksi asia oli palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 21.8.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.