Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

19.8.2019 11.58 Vierashuoneessa tutkijatohtori Juhana Riekkinen: Voiko sähköiseen todisteeseen luottaa?

Vierashuoneessa tutkijatohtori Juhana Riekkinen: Voiko sähköiseen todisteeseen luottaa?

Suomalainen todistusoikeus ei rajoita todisteiden käyttöä niiden tallennus- tai olomuodon perusteella. Vapaan todistelun periaatteen mukaisesti asianosaiset voivat lähtökohtaisesti esittää mitä vain haluamaansa näyttöä. Sähköisten todisteiden käytölle ei siis ole suoranaisia oikeudellisia esteitä, oli kyse sitten yksinkertaisista tekstitiedostoista, muunlaisista sähköisistä asiakirjoista, sähköpostiviesteistä, valokuvista, videoista tai vaikkapa jonkin tietojärjestelmän automaattisesti tuottamista lokitiedoista. Tällaisten – kuten muidenkin – todisteiden näyttöarvo on arvioitava perusteellisesti ja tasapuolisesti vapaalla todistusharkinnalla (OK 17:1), kirjoittaa tutkijatohtori, OTT Juhana Riekkinen Edilexin Vierashuoneessa.

Tietotekniikka ja tietoverkot ovat osa nykyarkeamme – olemme suorastaan riippuvaisia niistä. Ne toimivat poliittisen ja yhteiskunnallisen toiminnan sekä kaupankäynnin, palvelujen tarjoamisen, rahaliikenteen ja monen muun liike-elämän toiminnon apuvälineenä ja kanavana. Käytämme niitä kansalaisen ja kuluttajan rooleissa sekä muutoinkin vapaa-ajallamme esimerkiksi sosiaalisten suhteidemme hoitamiseen ja harrastuksissamme. Viestimme valtaosin sähköisesti, ja silloinkin kun olemme kasvokkain, mukanamme ja ympärillämme on erilaisia äly- ja mobiililaitteita. Ne tallentavat mikrofonien, kameroiden, GPS-paikantimien ja sensorien avulla tietoja meistä, toiminnastamme ja ympäristöstämme – osin koska haluamme niin, osin tahdostamme huolimatta tai tietämättämme.

Tällaisessa yhteiskunnassa on väistämätöntä, että oikeudenkäynneissäkin vedotaan informaatioon, joka on tallennettu sähköis-digitaaliseen, erilaisissa tietojärjestelmissä käsiteltävän datan muotoon. Erityyppiset datasta koostuvat sähköiset todisteet voivatkin olla relevantteja minkälaisessa tuomioistuinkäsittelyyn päätyvässä jutussa tahansa.

Suomalainen todistusoikeus ei rajoita todisteiden käyttöä niiden tallennus- tai olomuodon perusteella. Vapaan todistelun periaatteen mukaisesti asianosaiset voivat lähtökohtaisesti esittää mitä vain haluamaansa näyttöä. Sähköisten todisteiden käytölle ei siis ole suoranaisia oikeudellisia esteitä, oli kyse sitten yksinkertaisista tekstitiedostoista, muunlaisista sähköisistä asiakirjoista, sähköpostiviesteistä, valokuvista, videoista tai vaikkapa jonkin tietojärjestelmän automaattisesti tuottamista lokitiedoista. Tällaisten – kuten muidenkin – todisteiden näyttöarvo on arvioitava perusteellisesti ja tasapuolisesti vapaalla todistusharkinnalla (OK 17:1).

Sähköisten aineiston hankintaan, esittämiseen ja arviointiin liittyy monia oikeudellisia kysymyksiä, joista osaan lainsäätäjä on reagoinut. Rikosprosessuaalisessa pakkokeinolainsäädännössä säädetään varsin yksityiskohtaisesti siitä, millä edellytyksin ja keinoin tietoverkkojen ja tietoteknisten laitteiden käyttäjien yksityisyyden suojaan ja muihin oikeuksiin on lupa puuttua todisteiden hankkimiseksi. Laissa säädetään erikseen muun muassa tietoteknisten laitteiden tietosisältöön kohdistuvista laite-etsinnöistä (PKL 8:20–29) ja teknisestä laitetarkkailusta (PKL 10:23–24). Monia muitakin pakkokeino- ja tiedonsaantivaltuuksia voidaan käyttää todisteena merkityksellisten tietojen hankkimiseen tietoverkoista ja -järjestelmistä. Siviiliprosessissa ei ole vastaavaa yksityiskohtaista lainsäädännöllinen kehikkoa, vaan eräitä erityistapauksia lukuun ottamatta mahdollisuus saada muiden hallussa olevaa sähköistä aineistoa todisteena käytettäväksi ratkeaa yleisen editiosääntelyn kautta.

OK 17 luvussa tietotekniikan kehityksen tuomat mahdollisuudet on huomioitu lähinnä henkilötodistelun toteuttamisessa etäyhteyksiä hyödyntäen ja erityistilanteissa tallenteiden välityksellä. Reaalitodisteiden esittämistä ja todisteiden arviointia normittavat harvat säännökset ovat sen sijaan hyvin väljiä ja pitkälti teknologianeutraaleja, eli niissä ei oteta kantaa käytettävään tekniikkaan tai aineiston muotoon. Sähköis-digitaaliseen tallennusmuotoon liittyvät ominaispiirteet on silti tarpeen tiedostaa, ja ne on tarvittaessa otettava lähemmän tarkastelun ja keskustelun kohteiksi oikeusprosessin aikana. Muuten sähköisten todisteiden merkityksen selvittäminen ja näyttöarvon määrittäminen on vaikeaa, ja erilaisten virhepäätelmien sekä aineellisen totuuden vastaisen tuomion riski kasvaa.

Sähköis-digitaalinen tallennusmuoto ja tietotekniikan perusominaisuudet mahdollistavat valtavien informaatiomassojen käsittelyn tehokkaasti sekä aineistojen nopean kopioimisen, siirtämisen ja hävittämisen. Perustavanlaatuinen ero esimerkiksi paperiseen asiakirja-aineistoon verrattuna on myös se, ettei dataa voida käsitellä tai tarkastella sellaisenaan aistinvaraisesti, vaan ainoastaan soveltuvien tietoteknisten laitteiden ja ohjelmistojen avulla – ja eri laitteita ja ohjelmistoja käytettäessä data voi näyttäytyä hyvinkin erilaisissa muodoissa. Arkisena esimerkkinä älypuhelinsovelluksella lähetettävään pikaviestiin sisältyvä hymiö voi saada erilaisen graafisen ilmeen viestin lähettäjän ja vastaanottajan laitteissa, mikä voi vaikeuttaa viestien tulkintaa ja aiheuttaa väärinkäsityksiä niin viestijöiden välisessä kommunikaatiossa kuin oikeussalissakin. Samoin tavallinen verkkosivu voi olla ulkoasultaan ja jopa näkyvältä tekstisisällöltään hyvin erilainen riippuen käytetystä päätelaitteesta, käyttöjärjestelmästä ja selaimesta.

Todistelun näkökulmasta erityisen ongelmallista on se, että nykyaikainen tietotekniikka mahdollistaa erilaisten aineistojen muuntelun, manipuloinnin ja suoranaisen väärentämisen siten, että muutoksia on jälkikäteen vaikea havaita ainakaan aistinvaraisesti. Teknisesti suojaamattoman asiakirjatiedoston sisällön muokkaaminen ei yleensä vaadi tietotekniikan käyttäjän perustaidoista poikkeavaa osaamista, vaikka muutoksista saattaakin jäädä erilaisia lähemmässä tarkastelussa havaittavissa olevia vihjeitä ja jälkiä esimerkiksi tiedoston metadataan. Myös varsin realistista audiovisuaalista aineistoa voidaan luoda käytännössä tyhjästä tai yhdistelemällä sopivasti aitoja aineistoja. Julkisessa keskustelussa on viime aikoina havahduttu tekoälypohjaiseen deep fake -tekniikkaan liittyviin uhkakuviin valeuutisten ja informaatiosodankäynnin työkaluna. Tällaisella tekniikalla voidaan esimerkiksi vaivattomasti vaihtaa videolla esiintyvän henkilön kasvot toisen henkilön kasvoiksi ja ääni toisen henkilön ääneksi. Edelleen realistisemmiksi kehittyvät deep fake -väärennökset voivatkin aiheuttaa haasteita myös oikeudellisen päätöksenteon varmuudelle. Ne ovat silti vain yksi tapa luoda todellisuudenvastaisia, mutta uskottavan näköisiä kuvia ja videoita.

Voimmeko siis lainkaan luottaa sähköiseen aineistoon oikeudellisen päätöksenteon pohjana? Vaikka arviointi voikin olla hankalaa, ilman mitään sähköis-digitaaliseen muotoon tallennettua informaatiota rikosvastuun ja erilaisten oikeuksien toteuttaminen tuomioistuinmenettelyn kautta olisi käytännössä mahdotonta. Nykyisen kaltaisessa yhteiskunnassa sähköisestä todistusaineistosta luopuminen ei siksi ole realistinen vaihtoehto.

Toisinaan teknologia tarjoaa vastauksia teknologian aiheuttamiin ongelmiin. Myös datan luotettavuuden turvaamiseen on olemassa erilaisia teknisiä keinoja. Datan alkuperä ja eheys voidaan varmistaa esimerkiksi digitaalisilla allekirjoituksilla, kryptografisten tiivisteiden (hash) vertailuilla ja muutoksia tarkkailevilla hälytysohjelmistoilla sekä lokitoiminnoilla. Tilaisuuksia datan muunteluun voidaan vähentää myös tehokkailla pääsyoikeussuojauksilla, oikein järjestetyllä käyttäjähallinnalla, tallennetun datan salaamisella sekä muilla tietoturvajärjestelyillä. Useimmat tietoturvajärjestelyt ovat kuitenkin joissain olosuhteissa murrettavissa, ja silloinkin kuin ne ovat matemaattisesti luotettavia, on niiden asianmukaisesta käytöstä huolehdittava ajoissa.

Parhaatkaan alkuperäisyyttä ja eheyttä turvaavat keinot eivät ratkaise kaikkia käytännön ongelmia. Ensinnäkin oikeudenkäynneissä esitetään joka tapauksessa todisteena myös sellaista aineistoa, jonka alkuperää tai eheyttä ei pystytä teknisesti varmistamaan, koska tähän ei ole riittävästi varauduttu etukäteen. Tällainenkin data on lähtökohtaisesti todistusoikeudellisesti käyttökelpoista, ja se voi tarjota tarpeellista tai jopa välttämätöntä selvitystä jutun kannalta olennaisista seikoista. Toiseksi teknisesti varmistettu alkuperäisyys ja eheys eivät tietenkään takaa sitä, että data on totuudenmukaista: myös tunnetulta taholta peräisin oleva, aito ja jälkikäteen muuttamaton asiakirja, viesti tai tallenne voi sisältää virheellistä tai harhaanjohtavaa informaatiota. Kyse voi olla esimerkiksi datan tietojärjestelmään alkujaan syöttäneen henkilön inhimillisestä virheestä tai tahallisesta vääristelystä. Automaattisenkin tietojenkäsittelyprosessin tuloksena syntyvä data voi olla virheellistä tai epätarkkaa, esimerkiksi laitteen virheellisestä toiminnasta tai ohjelmointivirheestä johtuen. Virheiden havaitseminen edellyttää usein sitä, että tarjolla on riittävästi tietoa tietojenkäsittelyprosesseista sekä niissä käytettyjen laitteiden ja ohjelmistojen toimintaperiaatteista.

Yksi tapa pyrkiä paikallistamaan erilaisia sähköisiin todisteisiin liittyviä virhelähteitä onkin todisteet tuottaneiden tietojenkäsittelyprosessien eritelty ja vaiheittainen tarkasteleminen. Huomiota tulee kiinnittää sekä datan alun perin tuottaneisiin prosesseihin että myöhempiin käsittelyvaiheisiin. Sen sijaan, että kiistanalaista todistetta oikeussalissa esitettäessä ja arvioitaessa keskityttäisiin pelkästään esimerkiksi asiakirjan luettavissa olevaan tekstisisältöön tai valokuvan aistinvaraisesti tarkasteltavaan visuaaliseen sisältöön, tällaiseen sähköiseen todisteeseen vetoavan tahon olisi syytä tarjota oikeudessa mahdollisimman kattava selvitys siitä, miten kyseinen todiste on syntynyt ja miten sitä on käsitelty ennen oikeusprosessia ja oikeusprosessin eri vaiheissa. Tässä voidaan hyödyntää muun muassa tiedoston metadataa, muuta tietojenkäsittelyprosesseja koskevaa dokumentaatiota, todistajien kertomuksia ja asiantuntijalausuntoja. Vastaavasti jonkin todisteen aitouden, eheyden tai luotettavuuden kyseenalaistavan vastapuolen on syytä kontradiktorisen keskustelun keinoin kiinnittää huomiota aukkoihin ja epäselvyyksiin, jotka liittyvät todisteen synty- ja käsittelyhistoriaan. Erityisesti rikosprosessiin liittyvissä prosessiasetelmissa myös tuomioistuimen voi olla tarpeen omasta aloitteestaan kiinnittää huomiota tällaisiin seikkoihin.

Sähköisellä aineistolla on siis erityispiirteensä, mutta sähköiset todisteet ovat lopulta niin oikeudellisesti kuin loogisestikin todisteita muiden todisteiden joukossa. Sähköisiä todisteita on normaaliin tapaan tarkasteltava myös suhteessa muuhun todistusaineistoon ja osana jutun kokonaisnäyttötilannetta. Jos riittävät vastaukset todistusaineiston luotettavuuden testaamiseksi keskeisiin kysymyksiin jäävät oikeudenkäynnissä saamatta, jutun lopputuloksen määräävät oikeudelliset normit todistustaakan jaosta ja näyttökynnyksestä.

Juhana Riekkinen
OTT, VT, tutkijatohtori (prosessioikeus ja oikeusinformatiikka)
Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta


Koulutusta

Sähköiset todisteet oikeudenkäynnissä 5.11.

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lähteet: Kuva Marko Junttila

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.