Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

23.7.2019 8.30 Hallinto-oikeus: Lapseen kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin syyllistyneen irakilaisen kansalaisuushakemus oli hylättävä

Hallinto-oikeus: Lapseen kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin syyllistyneen irakilaisen kansalaisuushakemus oli hylättävä

Hakija oli syyllistynyt vankeudella rangaistuihin tekoihin, eikä hän siten täyttänyt nuhteettomuusedellytystä. Arvioitaessa edellytyksestä poikkeamista oli otettava huomioon, että hakija oli ollut Suomessa kymmenen vuotta ennen valituksenalaisen päätöksen tekemistä eikä hän ollut syyllistynyt muihin rikoksiin. Lapseen kohdistuneita seksuaalirikoksia on kuitenkin pidettävä laadultaan erityisen vakavina rikoksina, eikä hakijalle niistä määrättyä rangaistusta voitu pitää vähäisenä. Kun lisäksi otettiin huomioon, että teoista oli Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä kulunut vasta noin neljä vuotta, virasto oli voinut kokonaisvaltaisen arvioinnin perusteella katsoa, ettei nuhteettomuusedellytyksestä poikkeamiseen ollut tässä vaiheessa perusteltua syytä. Esitetty selvitys huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto oli myös voinut olla määräämättä hakijalle odotusaikaa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.