Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

19.7.2019 9.00 EIT:n ratkaisujen tiivistelmiä Finlexissä

EIT:n ratkaisujen tiivistelmiä Finlexissä

Finlexissä on 17.7.2019 julkaistu/päivitetty neljä EIT:n vuonna 2019 antamaa ratkaisua. Ensimmäisessä asiassa oli kysymys siitä, loukattiinko karkoituspäätöksellä EIS 3 artiklaa sekä EIS 8 artiklaan perustuvaa oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Toisessa asiassa oli puolestaan kysymys siitä, loukattiinko valittajan EIS 6 artiklan 1 kappaleeseen perustuvaa oikeutta oikeudenkäyntiin, kun muutoksenhakutuomioistuimen tuomaria ei oltu nimitetty kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kolmannessa tapauksessa oli kyse oliko valtio laiminlyönyt EIS 8 artiklaan perustuvat positiiviset velvollisuutensa, kun korkein oikeus ei ollut myöntänyt valittajalle valituslupaa asiassa, joka koski hänestä keskustelupalstalla esitettyjä seksuaalissävytteisiä väitteitä. Neljännessä tapauksessa oli puolestaan kyse muun muassa puolueettomuusvaatimuksesta, joka liittyy oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen, sekä todistajien kutsumatta ja kuulematta jättämistä koskevan tuomioistuimen päätöksen arvioinnista samoin kuin EIS 8 artiklan mukaisesta oikeudesta nauttia yksityiselämän kunnioitusta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.