Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

15.7.2019 8.00 Apulaisoikeusasiamies: Työntekijän perusoikeuksia loukattiin rokotussuoja-asiassa Kuopion psykiatrian keskuksessa – AOA esittää myös hyvitystä

Apulaisoikeusasiamies: Työntekijän perusoikeuksia loukattiin rokotussuoja-asiassa Kuopion psykiatrian keskuksessa – AOA esittää myös hyvitystä

Kantelija arvosteli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (PSSHP) Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) menettelyä vaatia influenssarokotus Kuopion psykiatrian keskuksessa työskentelevältä psykologilta. Kantelijan mukaan KYS:ssa on linjattu, että kaikki potilaat ovat alttiita tartuntatautien vakaville seuraamuksille. Tämä tulkinta/linjaus on johtanut siihen, että kaikki työntekijät on määrätty ottamaan influenssarokote, ellei sitä estä esimerkiksi allergia rokotteen jollekin ainesosalle. Jos työntekijä ei ota rokotetta, saa hän kirjallisen varoituksen ja kahden varoituksen jälkeen hänet irtisanotaan. Työnantaja siis luokittelee influenssarokotuksesta kieltäytymisen vakavaksi virkasuhteeseen liittyväksi rikkomukseksi, jolloin työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.