Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

9.7.2019 11.37 Vierashuoneessa kihlakunnansyyttäjä Tuomo Laukkanen: Jos lainsäätäjä ei lausu saavat muut lausua siitäkin edestä – esimerkkinä ajokiellon määräämisen siirto tuomioistuimelta poliisille

Vierashuoneessa kihlakunnansyyttäjä Tuomo Laukkanen: Jos lainsäätäjä ei lausu saavat muut lausua siitäkin edestä – esimerkkinä ajokiellon määräämisen siirto tuomioistuimelta poliisille

Ei tainnut lainsäätäjä arvatakaan, kuinka työllistävä vaikutus ajokiellon määräämiseen liittyvää toimivaltaa koskevalla lakiuudistuksella kyetään saamaan aikaiseksi muutoinkin tiukentuvilla resursseilla toimiville syyttäjänvirastoille ja tuomioistuimille. Kyseessä on siis ajokorttilain 64 §:n muutos, jolla toimivalta ajokieltoon määräämisestä siirrettiin 1.6.2019 alkaen tuomioistuimen sijaan poliisille.  Asiasta kirjoittaa OTM, kihlakunnansyyttäjä Tuomo Laukkanen Edilexin Vierashuoneessa. 

Ajokorttilain muutoksen tavoitteena on keventää tuomioistuinten työkuormaa, kuten oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva kertoo (Lakimiesuutiset 3/2019, s. 46). Ensi silmäyksellä arvioituna uudistuksessa unohdettiin kuitenkin ottaa huomioon se tosiasia, että prosesseihin usein liittyy jonkinlainen siirtymäaika ennen kuin uusi lainsäädäntö saadaan otettua käytäntöön lopullisesti. Viikko lain voimaantulon jälkeen lakiuudistuksen soveltamisen vuoksi viisi tyytymättömyyden ilmoitusta ja valitusta tuomioistuimeen lähettäneenä arvioisin, että ainakaan näin lain voimaantulon ensi metreillä asetettua kyseistä tavoitetta ei ole ehkä täysin saavutettu. Väittäisin, että ainakin lain käytännön soveltajista suurin osa pitää aiheutunutta tilannetta lähinnä naurettavana. Ne tunnit, jotka ovat kuluneet aiheeseen liittyvien valitusten, tuomioiden perustelujen, muistioiden ja kannanottojen kirjoittamiseen sekä palavereiden pitämiseen olisi varmasti kaikkien mielestä ollut järkevämpää käyttää niin sanottuihin oikeisiin töihin, kun vaan lainsäätäjä olisi muistanut lausua siirtymäajan menettelystä.

Ei lain tulkinnan mahdollisia ongelmia taidettu osata ennakoida täysin myöskään lain soveltajien taholta. Itse elin viime hetkiin asti siinä harhaluulossa, että sinä päivänä, kun uusi laki määrittää toimivallan rajat, kyseistä lakia – ja vain sitä – myös sovelletaan käytännössä. Näin myös valtakunnansyyttäjänvirasto kehotti asiassa toimimaan. Johan perustuslain 2 §:n 3 momentissa määrätään, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja lakia on tarkoin noudatettava, joten näkemys tuntui perustellulta. Mutta eihän lain tulkinta voi tietenkään käytännössä näin yksinkertaista olla. Käytännön ongelmaksi muodostuivat ne vireillä olevat tapaukset, joissa haastehakemus oli jo toimitettu käräjäoikeuteen ja joissa luonnollisesti syyttäjä aina lainmuutokseen asti oli vaatinut tuomioistuinta määräämään vastaajan ajokieltoon. Tuomioistuinten puolelta alle kuukautta ennen uuden lain voimaantuloa esiin tuotiin preventio- eli jatkumisperiaate, joka on periaatteena tunnettuuden lisäksi ilmaistu oikeudenkäymiskaaren 10:20:ssä. Kyseinen säännös tosin koskee lähinnä toimivaltaiseen tuomioistuimeen oikeudenkäymiskaaren 10 luvussa liittyvissä seikoissa tapahtuvia muutoksia, joka taas on varsin kaukana siitä nyt puheena olevaan lainmuutokseen liittyvässä hallituksen esityksessäkin mainitusta seikasta, että ”[r]ikosprosessuaalisissa säännöksissä lähtökohta on, että niitä sovelletaan siitä ajankohdasta, kun laki on tullut voimaan.” Toki myös prosessiekonomian ja asianosaisen edun voidaan perustellusti katsoa tukevan prosessilakien joustavaa tulkintaa ja tuomioistuimen toimivallan säilyttämistä ajokiellon määräämisen osalta vireillä olevissa asioissa.

Omista oikeustieteen opinnoistani on niin vähän aikaa, että takaraivossa kummittelee vieläkin sellaisia lain käytännön soveltamiseen liittyviä tekijöitä kuin edellä mainittu laillisuusperiaate, säädöstekstin sanamuodon mukainen tulkinta ja Aarnion oikeuslähdeoppi, joiden perusteella minun on kovin hankala katsoa jatkumisperiaatteen vievän tässä ajokieltoasiassa voiton hyvistä tarkoitusperistä huolimatta. Omaa menettelyäni pohtiessani  ̶  olemmehan tunnetusti kaikki syyttäjät kuten tuomaritkin täysin itsenäisiä ja riippumattomia päätöksentekijöitä ratkaisuissamme  ̶  lähdinkin seuraavanlaisesta ajatusmallista: kuinka voisin lain mukaan toimiessani vaatia syyttäjänä ajokiellon määräämistä, jos voimassa ei ole lakia, jonka perusteella tuomioistuimen tulisi ajokielto määrätä? Haastehakemuksessa esitetyn ajokieltovaatimuksen istunnossa esittämättä jättämistäni erään käräjätuomarin hieman ihmetellessä oma vastaukseni oli, että en mitenkään. Syyttäjien näkemykset eivät aiemmin mainitusti tietenkään rajoita tuomareita. Tuomioistuimen toimivaltaa onkin jo ehditty tulkita vaihtelevasti. Ainakin yksittäisissä tapauksissa Pohjois-Savon, Itä-Uudenmaan, ja Satakunnan käräjäoikeuksissa on vastaaja määrätty lakimuutoksen jälkeen ajokieltoon, kun taas vastaavasti Etelä-Savon, Länsi-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuksissa on todettu toimivallan puuttuneen. Kollegani laatima ennakkopäätösvalituksen valituslupahakemus tuomioistuimen toimivaltaan liittyen on jo edennyt korkeimman oikeuden harkittavaksi.

Hieman hämmentyneenä olen myös seurannut huolestuneita kannanottoja mahdollisesta vastaajan ajokiellon venymisestä poliisin ajokieltokäsittelyn seurauksensa. Samaan aikaan tutkinnassa ja syyteharkinnassa pyörii niin vanhoja tapauksia, että ajo-oikeus olisi oikeuskäytännön perusteella kuulunut palauttaa jo kuukausia sitten. Henkilökohtaisella tasolla tapaukset voivat olla erittäin ikäviä, eikä valitettavaa asiantilaa tule missään nimessä hyväksyä. Varsin vähissä ovat kuitenkin olleet poliisiorganisaation ulkopuoliset oikeusoppineiden vaatimukset resurssien lisäämisestä, jotta tämä käytännön oikeudellinen ongelma saataisiin tosiasiallisesti korjattua. Kenties asiaa on sittenkin yleisellä tasolla ja käytännössä totuttu vanhastaan lähestymään samoin kuin eräs eläköitynyt komisario asian ilmaisi: ajo-oikeus ei ole mikään perusoikeus vaan erityislupa, joka tulee ansaita. Kun muistetaan ottaa asianmukaisesti huomioon lainsäädännössäkin määritellyt toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen liittyvät poikkeukset, ajatusmallissa on tietty harkintaan perusteltua suhteellisuudentajua luova totuuden hippunen.

Esiin tuomani ajokiellon määräämiseen liittyvä ongelma on jo käytännössä poistumassa. Vireillä olevat tapaukset vähenevät ajan myötä, kunnes loppuvat kokonaan, ja ylemmät tuomioistuimet käsittelevät tehdyt valitukset. Halusin kuitenkin tuoda tapauksen esiin, koska kyseessä on nähdäkseni erinomainen ja hyvin rajattu esimerkki siitä, minkälaiseen tilanteeseen yksityiskohtien pohdinnan tai vähintään niiden ilmaisun osalta vajavaiseksi jäänyt lakiuudistus voi johtaa. Ainakin Itä-Suomen yliopistossa lainvalmistelua opetetaan, ja näin yhtenä lain soveltajana pidän kehitystä tältä osin erittäin tervetulleena. Kenties potentiaaliset käytännön ongelmakohdat opitaan koulutuksen avulla tunnistamaan ja ottamaan paremmin huomioon. Monilla muilla aloilla prosessit simuloidaan tai muutoin ”koeponnistetaan” ennen järjestelmän lopullista käyttöönottoa. Ehkä tulevaisuudessa valmistelussa osataan käydä lakimuutoksen aiheuttamat käytännön prosessit läpi aukottomammin ja kuulla tarkemmin lakia tosiasiallisesti soveltavia tahoja eikä vain näiden esimiehiä. Mitä taas tulee tähän käsittelemääni ajokiellon määräämiseen liittyvään toimivaltakysymykseen, koko ongelman välttämiseen olisi todennäköisesti riittänyt yksi asiaa käsittelevä virke lainvalmisteluaineistossa.

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.