Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

5.7.2019 10.30 KHO:n ratkaisu joukkovelkakirjalainojen luovutuksesta kertyvän voiton jaksottamisesta – keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu kumottiin

KHO:n  ratkaisu joukkovelkakirjalainojen luovutuksesta kertyvän voiton jaksottamisesta – keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu kumottiin

B Oyj oli tarjonnut merkittäväksi yhteensä enintään 4 000 000 000 uutta osaketta etuoikeudettomien saneerausvelkojen haltijoille saneerausvelkasaatavia vastaan. Merkintäoikeus osakeannissa oli ollut kaikilla yhtiön saneerausohjelmaehdotuksen mukaisilla etuoikeudettomien saneerausvelkojen haltijoilla. Osakeantia ei voinut yli- tai alimerkitä. Velkojan ilmoitus vaihto-oikeuden käyttämisestä oli osakeannin ehtojen mukaan ollut peruuttamaton ja velkojaa sitova, eikä sitä ole voinut muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin arvopaperimarkkinalaissa edellytetyissä tilanteissa. Yhtiöllä oli ollut oikeus hylätä merkintä osittain tai kokonaan, ellei sitä ollut tehty osakeannin ehtojen tai yhtiön antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti. Osakkeiden merkintäaika oli alkanut 28.11.2016 ja päättynyt 28.12.2016. A oli merkinnyt B Oyj:n osakkeita omistamiensa B Oyj:n joukkovelkakirjalainojen perusteella merkintäajan kuluessa vuonna 2016. B Oyj:n hallitus oli hyväksynyt hänen osakemerkintänsä 3.1.2017. A:n osakeannin ehtojen mukainen osakemerkintä oli merkintähetkellä vuonna 2016 tosiasiassa sitonut sekä häntä itseään että annin tehnyttä yhtiötä. A:lle joukkovelkakirjalainojen luovutuksesta kertyvää voittoa ei näin ollen ollut jaksotettava verovuodelle 2017, vaikka yhtiön hallitus on hyväksynyt hänen osakemerkintänsä vasta 3.1.2017. Verovuosi 2017.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.