Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

4.7.2019 10.30 KHO: Vammaispalvelulain nojalla myönnettävä henkilökohtainen apu voi sisältää myös hoivan, hoidon ja valvonnan kaltaista apua, kunhan henkilön avun tarve ei koostu pääosin tällaisista avun tarpeista

KHO: Vammaispalvelulain nojalla myönnettävä henkilökohtainen apu voi sisältää myös hoivan, hoidon ja valvonnan kaltaista apua, kunhan henkilön avun tarve ei koostu pääosin tällaisista avun tarpeista

X:n kaupungin viranhaltija hylkäsi B:n tekemän hakemuksen saada vuonna 2007 syntyneelle tyttärelleen A:lle vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintoihin ja harrastuksiin. X:n kaupungin yksilöasianjaosto hylkäsi B:n tekemän oikaisuvaatimuksen. Jaoston mukaan lapsen hyvinvoinnin ja huolenpidon kannalta tarvittavien vapaa-ajan käyntien hoitaminen oli alaikäisen lapsen vanhempien vastuulla. Perheelle oli myös myönnetty omaishoidon tukea sen vuoksi, että lapsi tarvitsi ikäistään enemmän valvontaa ja huolenpitoa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että A tarvitsee sairautensa johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua vammaispalvelulain momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen harrastuksista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisestä. Ratkaisusta ilmenevin perustein hallinto-oikeuden ja X:n kaupungin yksilöasiainjaoston päätökset on kumottava ja asia palautettava yksilöasiainjaostolle uudelleen käsiteltäväksi henkilökohtaisen avun järjestämiseksi A:lle edellä mainittuihin tarkoituksiin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.