Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

25.6.2019 15.30 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu palkanlisän epäämisestä määräaikaisilta opettajilta

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu palkanlisän epäämisestä määräaikaisilta opettajilta

Määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta annetun direktiivin 1999/70/EY liitteenä olevan, 18.3.1999 tehdyn puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan palkanlisän voivat saada ainoastaan vakinaisina virkamiehinä toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen otetut opettajat eivätkä muun muassa opettajat, jotka on otettu palvelukseen julkishallinnon määräaikaisiksi sopimussuhteisiksi toimihenkilöiksi, mikäli työskenteleminen tietyn palvelusajan verran on ainoa edellytys kyseisen lisän myöntämiseksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.