Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

20.6.2019 10.00 Apulaisoikeusasiamies: Julkisuuslain mukaiseen tietopyyntöön on aina vastattava viimeistään kuukauden kuluessa

Apulaisoikeusasiamies: Julkisuuslain mukaiseen tietopyyntöön on aina vastattava viimeistään kuukauden kuluessa

Kantelija pyysi tutkimaan Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston menettelyä asiakirjapyyntöön vastaamisessa. Kirjoituksen mukaan kantelija oli tehnyt asiakirjapyynnön 4.4.2018 eikä hän ollut saanut siihen vastausta. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen (Mikko Sarja) katsoi, että kantelijan asiakirjapyynnön käsittely on ollut lainvastaista, virheellistä ja puutteellista seuraavin tavoin: pyynnön käsittely oli kestänyt lähes kolme kuukautta eli käsittelyaika oli ylittänyt huomattavasti julkisuuslaissa säädetyn enimmäiskäsittelyajan,viranhaltijan asiassa tekemä päätös on ollut epäselvä, kun siitä ei selkeästi ilmennyt päätöksen todellinen lopputulos eli se, että tietopyyntö hyväksyttiin osittain, viranhaltijan päätöksestä ei ilmennyt perusteluja sille, miksi kaikkia asiakirjoja tai tietoja ei ollut annettu ja vielä koska viranhaltijan päätökseen oli liitetty virheellisesti kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.