Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

11.6.2019 9.30 Hovioikeuden ratkaisu jätevesiviemäriin liittymisestä ja vahingonkorvauksesta lainsäädännön muututtua

Hovioikeuden ratkaisu jätevesiviemäriin liittymisestä ja vahingonkorvauksesta lainsäädännön muututtua

Hovioikeus totesi, että tilusvaihtosopimuksessa Lapuan kaupunki ei ollut sitoutunut huolehtimaan Marttilan tilan talousjätevesien puhdistamisesta, vaan se oli ainoastaan vastannut viemäriputken rakentamisesta Alavainion tilalta jokeen sekä sitoutunut sallimaan sen, että Marttilan tilan omistajat johtavat jätevetensä siihen. Nykyiset ympäristönsuojelua koskevat säännökset puolestaan kieltävät jätevesien laskemisen vesistöihin ilman asianmukaista puhdistamista ja käsittelyä. Olosuhteet olivat muuttuneet lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten vuoksi sillä tavoin olennaisesti, että Marttilan tilan omistajat ja kaupunki eivät enää olleet oikeutettuja johtamaan puhdistamattomia jätevesiä suoraan jokeen. Marttilan tilan omistajat olivat myös olleet velvollisia liittymään alueen vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin. Hovioikeus katsoi, ettei tilusvaihtosopimus velvoittanut Lapuan kaupunkia vastaamaan ympäristönsuojelua koskevan lainsäädännön kiinteistön omistajalle asettamista uusista velvoitteista. Koska tilusvaihtosopimuksen mukainen ehto ei ollut enää sitonut kaupunkia olosuhteissa tapahtuneiden muutosten takia, A:lla ei ollut oikeutta tilusvaihtosopimuksen perusteella saada korvausta siitä, että kaupunki oli velvoittanut hänet vesihuoltolain 10 §:n nojalla liittymään vesihuoltolaitoksen yleiseen jätevesiviemäriin. Näin ollen A:n kanne Lapuan kaupunkia vastaan oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 11.6.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.