Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

10.6.2019 16.00 Epäasiallisesta käyttäytymisestä varoitetun työntekijän työsopimus voitiin irtisanoa - irtisanomisperuste huomioon ottaen oli selvää, ettei työntekijällä ollut oikeutta henkilökohtaiseen bonusosuuteen

Epäasiallisesta käyttäytymisestä varoitetun työntekijän työsopimus voitiin irtisanoa - irtisanomisperuste huomioon ottaen oli selvää, ettei työntekijällä ollut oikeutta henkilökohtaiseen bonusosuuteen

Työntekijän menettelyn taustalla oli riidattomasti ollut parisuhteen päättyminen. Työntekijän olisi asemansa ja työnantajan aikaisempien toimien perusteella tullut ymmärtää varoituksen käsittäneen myös muihin kuin R:ään kohdistuneen epäasiallisen käyttäytymisen. Irtisanomisperusteen painavuuden arvioinnissa oli muun muassa otettava huomioon, ettei kyse ollut yksittäisestä vapaa-ajalla tapahtuneesta, työntekijän humalatilasta johtuneesta ylilyönnistä vaan johtavassa asemassa olevan henkilön jatkuvasta ja asteittain vakavammaksi muuttuneesta käyttäytymisestä. Menettely oli ollut vahingollista. Työnantaja oli käyttänyt ne keinot, mitä sillä oli ollut käytettävissä tilanteen ratkaisemiseksi. Työnantaja oli työntekijän käyttäytyminen huomioon ottaen perustellusti voinut päätellä, ettei työntekijä varoituksen jälkeen ollut ojentunut eikä tullut muuttamaan käyttäytymistään, minkä johdosta työnantajalle ei ollut jäänyt muuta mahdollisuutta kuin irtisanoa työntekijän työsopimus. HO hyväksyi KO:n lopputuloksen bonuspalkkion osalta. (Vailla lainvoimaa 10.6.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.