Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

28.5.2019 9.30 Hallinto-oikeus kumosi ympäristölupahakemuksen turkistarhatoiminnan laajentamisen osalta

Hallinto-oikeus kumosi ympäristölupahakemuksen turkistarhatoiminnan laajentamisen osalta

Kun otettiin huomioon, mitä päätöksessä oli lausuttu ja kyseessä olevan toiminnan luonne ja eläinmäärän huomattava lisääminen, toiminnasta aiheutuvan haitan pysyvyys sekä erityisesti lyhyt etäisyys muutoksenhakijoiden asuinrakennukseen, turkistarhan toiminta hakemuksen mukaisesti laajennettuna aiheuttaisi eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Laajennetusta toiminnasta aiheutuisi hakemuksen mukaiseen paikkaan sijoitettuna sellaista ympäristön pilaantumisen vaaraa, jota ei voida riittävästi ehkäistä tai vähentää lupamääräyksin. Kyseessä oleva sijoituspaikka ei täytä ympäristönsuojelulain 11 §:ssä säädettyjä vaatimuksia hakemuksen mukaiselle laajennetulle toiminnalle. Hakemuksen mukainen toiminta ei laajennuksen osalta täytä ympäristönsuojelulain 49 §:ssä säädettyjä ympäristöluvan myöntämisen edellytyksiä, joten ympäristösihteerin päätös oli kumottava ja ympäristölupahakemus hylättävä tältä osin. (Vailla lainvoimaa 28.5.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.