Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

27.5.2019 11.21 Leikkimisen ja pelaamisen yhteydessä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneen nuoren tekoja ei pidetty törkeinä – rangaistusta kuitenkin korotettiin, kärsimyskorvauksia ei

Kummassakin tapauksessa oli ollut kysymys sekunneissa laskettavissa olevasta, tehtävään liittyväksi kerrotusta lapsen siittimen pitämisestä isomman pojan suussa ilman, että tilanteeseen olisi liittynyt varsinaista kummankaan osapuolen tyydyttämisen yritystä, hyväilemistä, seksuaalisesti latautuneita puheita tai muita tällaisia seksuaaliseen hyväksikäyttöön perinteisesti liittyviä elementtejä. Kummankaan pojan ei ollut väitetty erityisesti traumatisoituneen tapauksen johdosta eikä viitteitä sellaisesta ollut ollut kuulusteluvideoilta nähtävissä. KO oli katsonut, ettei lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ollut näissä olosuhteissa ollut törkeä. Vastaajan syyksi oli siten luettava molempien syytekohtien osalta vain perusmuotoinen nuorena henkilönä tehty lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö syyte enemmälti hyläten. HO hyväksyi KO:n ratkaisun ja johtopäätökset siltä osin kuin vastaajan syyksi oli kohdissa 1 ja 2 luettu nuorena henkilönä tehty lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. HO piti oikeudenmukaisena seuraamuksena vastaajan syyksi luetuista rikoksista KO:n 3.10.2017 tuomitseman 4 kuukauden 20 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen asemasta 8 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. 31.12.2018 päättyvää koeaikaa oli pidettävä riittävänä rangaistuksen korottamisesta huolimatta. Syytä KO:n tuomion muuttamiseen vastaajan maksettavaksi tuomittujen vahingonkorvausten ( 2 500 € / asianomistaja) osalta ei ollut. (Vailla lainvoimaa 27.5.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.