Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

16.5.2019 8.15 Hallinto-oikeus kumosi maanvuokrasopimuksen hyväksymistä koskevan kunnanhallituksen päätöksen

Kunnanhallitus oli päätynyt vuokran määrään, joka vastasi alueesta aiemmin perittyä vuokratasoa ja joka oli vain noin neljäsosa arviolausunnon mukaisesta arviosta markkinoilla saatavasta vuokrasta. Päätöksen perusteena ei siten ollut ollut kuntalain 130 §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla kohteen markkinaehtoisesta vuokrasta hankittu arviolausunto. Kunnanhallitus ei näin ollen ollut menetellyt vuokran markkinaehtoisuuden määrittämisessä kuntalain 130 §:n edellyttämällä tavalla. Vuokrasopimuksen hyväksymistä koskeva kunnanhallituksen päätös oli siten syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Päätös ja sitä koskeva oikaisuvaatimuspäätös kumottiin. (Vailla lainvoimaa 16.5.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.