Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta

14.5.2019 14.00 Hovioikeus pohti asunto-osakeyhtiön osakkaiden maksuvelvollisuutta korjaus- ja uudistustöistä sekä osakkaiden yhdenvertaisuutta

Hovioikeus pohti asunto-osakeyhtiön osakkaiden maksuvelvollisuutta korjaus- ja uudistustöistä sekä osakkaiden yhdenvertaisuutta

Hovioikeus katsoi, että asunto-osakeyhtiön päätös ikkunoiden uusimisesta ei rikkonut osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta eikä ollut muutoinkaan asunto-osakeyhtiönlain vastainen. Perusteita yhtiökokouksen päätöksen kumoamiselle tai sen julistamiselle mitättömäksi ei ollut. Kysymyksessä olleet porraskäytävien sähkötyöt olivat koskeneet yhtäläisesti kaikkia uudistuksen tarpeen täyttäviä yhtiön hallinnassa olevia kohteita eikä uudistukseen liittynyt rajauksia, jotka olisivat perusteetta sulkeneet joitakin kohteita uudistuksen ulkopuolelle. Työt eivät siten olleet omiaan tuottamaan joillekin osakkeenomistajille epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella. Perusteita yhtiökokouksen päätöksen kumoamiselle tai sen julistamiselle mitättömäksi ei ollut. Päätös sähköpääkeskuksen uusimisesta ei ollut omiaan tuottamaan joillekin osakkeenomistajille epäoikeutettua etua toisen osakkeenomistajan kustannuksella eikä ollut siten rikkonut osakkeenomistajien keskinäistä yhdenvertaisuutta. Vastaavin perustein kuin ikkunoiden osalta oli todettu asunto-osakeyhtiön päätös ei rikkonut myöskään tältä osin osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta eikä ollut muutoinkaan asunto-osakeyhtiölain vastainen. Perusteita yhtiökokouksen päätöksen kumoamiselle tai toteamiselle mitättömäksi ei ollut. Maalausurakasta oli voitu päättää yhtiökokouksessa yksinkertaisella enemmistöllä. Kysymys oli ollut osaksi kunnossapidoksi ja osaksi uudistukseksi katsottavista töistä. Maalaustyöt olivat koskeneet asunto-osakeyhtiön hallinnassa olevia tiloja. Töiden ei voitu katsoa tuottaneen kenellekään osakkeenomistajalle epäoikeutettua etua toisen osakkeenomistajan kustannuksella. Perusteita yhtiökokousten päätösten kumoamiselle tai sen julistamiselle mitättömäksi ei tälläkään perusteella ollut. Xkiinteistöt Oy ei näyttänyt, että kokouskutsua koskevia säännöksiä tai määräyksiä olisi rikottu. Näin ollen ylimääräisen yhtiökokouksen päätös ei ollut tällä perusteella mitätön. (Vailla lainvoimaa 14.5.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.