Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

14.5.2019 13.00 Puutteelliset pakkausmerkinnät: Myös myyjä ja maahantuoja vastasivat tihkukasteluletkun ostaneen kuluttajan vedenkulutuksen lisäyksestä

Puutteelliset pakkausmerkinnät: Myös myyjä ja maahantuoja vastasivat tihkukasteluletkun ostaneen kuluttajan vedenkulutuksen lisäyksestä

Asiassa oli kuluttajariitalautakunnassa kysymys siitä, oliko kasteluletkun vedenkulutuksesta annettu myyntipakkauksessa asianmukaisia ja riittäviä tietoja, ja olivatko myös letkun myyjä ja maahantuoja vastuussa kulutuksen lisääntymisestä. Lautakunta totesi, että kuluttajalla on sinänsä oikeus korvaukseen puutteellisten pakkausmerkintöjen aiheuttamasta vahingosta eli tässä tapauksessa ylimääräisestä vedenkulutuksesta. Kuitenkin kuluttajan voitiin katsoa olevan pääosin itse vastuussa vahingosta, kun hän oli pitänyt kastelua päällä pitkiä aikoja eikä ollut reagoinut kosteustilanteeseen. Tarkemman selvityksen puuttuessa lautakunta arvioi vahingonkorvauksen määrän. Lautakunta piti asianmukaisena korvauksen määränä 200 euroa.

Koko dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.