Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

1.4.2019 10.34 (päivitetty 10.41) Rikoksesta epäillylle olisi tullut määrätä puolustaja viran puolesta – käräjäoikeuden tuomio poistettiin tuomiovirheen perusteella

Rikoksesta epäillylle olisi tullut määrätä puolustaja viran puolesta – käräjäoikeuden tuomio poistettiin tuomiovirheen perusteella

Ottaen huomioon, että syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta vakavasta rikoksesta ja ankaraa rangaistusta HO katsoi, että A oli ollut syyttäjään nähden selvästi heikommassa asemassa vastatessaan tulkin välityksellä syytteeseen ja vaihtoehtoiseen syytteeseen. Kerrotuissa olosuhteissa A:lle olisi tullut selvittää, että hänen oikeutensa turvaaminen oikeudenkäynnissä edellytti lainopillisen koulutuksen saaneen henkilön avustusta ja hänelle olisi tullut määrätä viran puolesta puolustaja. Tähän nähden HO katsoi, että oikeudenkäynnissä oli tapahtunut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu muu oikeudenkäyntivirhe, jonka voitiin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Sen vuoksi tuomio oli saman luvun 6 §:n nojalla poistettava ja asia palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 1.4.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.