Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

1.4.2019 15.00 Oikeudenkäynnin keston ei katsottu poikenneen tavanomaisen työoikeudellisen riita-asian käsittelyn kestosta

Oikeudenkäynnin keston ei katsottu poikenneen tavanomaisen työoikeudellisen riita-asian käsittelyn kestosta

Käsillä olevassa asiassa noin 4 vuoden 6 kuukauden aikana asia oli ratkaistu kaksi kertaa KO:ssa, kerran HO:ssa ja kerran KKO:ssa. KO:ssa oli kummallakin ratkaisukerralla järjestetty suulliset valmisteluistunnot ja pääkäsittelyt. Myös hyvityslain esitöistä ilmenee, että käytännössä viivästymisestä saattaa olla kysymys silloin, kun suhteellisen tavanomaisen, laajahkon asian käsittely on kestänyt kokonaisuudessaan noin viisi vuotta tai enemmän (HE 233/2008 vp, s. 24). KO oli katsonut johtopäätöksenään, että vaikka käsittelyn kesto erityisesti KO:ssa olikin jossain määrin poikennut tavanomaisen työoikeudellisen riita-asian käsittelyn kestosta ei käsillä ollut vielä sellainen tilanne, että kantajalle olisi syntynyt oikeus saada hyvityslain nojalla hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä. Lausutuin perustein vaatimus oli hylättävä. HO ei myöntänyt valittajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 1.4.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.