Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

20.3.2019 9.12 (päivitetty 21.3.2019 7.19) KKO äänesti: Yhdistysten hyväksi tehty testamentti oli peruttu uudella testamentilla

KKO äänesti: Yhdistysten hyväksi tehty testamentti oli peruttu uudella testamentilla

A oli vuonna 1980 tehnyt B:n hyväksi yleistestamentin. Siihen sisältyi myös määräys, jonka mukaan A:n omaisuus menee kahdelle yleishyödylliselle yhdistykselle, jos B on kuollut ennen A:ta. A oli vuonna 2004 tehnyt B:n kanssa keskinäisen yleistestamentin muistamatta aikaisemmin tekemäänsä testamenttia. Vuonna 2004 tehdyssä testamentissa ei ollut määräyksiä muista testamentinsaajista eikä aikaisemmin tehdyn testamentin voimassaolosta. B kuoli ensin. A:n kuoltua yhdistykset vaativat vahvistettavaksi, että A:n niiden hyväksi vuonna 1980 antama testamenttimääräys oli edelleen voimassa.
Korkein oikeus katsoi, että A:n testamenttaustahto ilmeni vuonna 2004 tehdystä, hänen koko omaisuuttansa koskevasta yleistestamentista. Kyseisestä testamentista ei ilmennyt A:n tahdon olleen, että hänen omaisuutensa menisi yhdistyksille. Aikaisempi testamentti oli siten tullut peruutetuksi uudella testamentilla, minkä takia yhdistysten vaatimus hylättiin. (Ään.)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.