Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

20.3.2019 15.15 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu vastuunmäärittämisasetuksen (Dublin III) tulkinnasta

Unionin tuomioistuin totesi muun muassa, perusoikeuskirjan 4 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansainvälisen suojelun hakijan siirrolle asetuksen N:o 604/2013 29 artiklan mukaisesti jäsenvaltioon, joka tämän asetuksen mukaisesti tavallisesti on vastuussa hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa käsittelystä, paitsi jos tuomioistuin, jossa on haettu muutosta siirtopäätökseen, toteaa objektiivisten, luotettavien, tarkkojen ja asianmukaisesti päivitettyjen tietojen perusteella ja unionin oikeudessa taattu perusoikeuksien suojan taso huomioon ottaen, että hakija on vakavassa vaarassa joutua epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi siitä syystä, että siinä tapauksessa, että hänet siirretään, hän joutuu tahdostaan ja tekemistään valinnoista riippumatta äärimmäiseen aineelliseen puutteeseen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.