Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

14.3.2019 15.30 Hallinto-oikeus: Vahingonkorvausasian ja kaupungin toimintaa koskevan kantelun tutkiminen ei kuulunut hallinto-oikeuden toimivaltaan

A oli hallinto-oikeudelle tekemässään kunnallisvalituksessa katsonut, että kaupunki on vastuussa rakennuksen katon suunnitteluvirheestä aiheutuneista vahingoista sekä kaupungin virheellisesti täyttämän tiepohjan aiheuttamista autotallin lattian ja seinän kosteusvaurioista ja että teknisen lautakunnan päätöstä on tästä syystä muutettava. Esitetyt valitusperusteet ovat siten perusteluja sille, miksi vahingonkorvausvaatimus tulisi hyväksyä. Koska valituksessa ei esitetty kuntalaissa tarkoitettuja valitusperusteita teknisen lautakunnan päätöksen lainvastaisuuden osoittamiseksi ja koska sen tutkiminen, onko A:lle aiheutunut korvattavaa vahinkoa, onko kaupunki vastuussa aiheutuneesta vahingosta ja onko oikeus vahingonkorvaukseen vanhentunut, ei päätöksessä todetuin tavoin kuulunut hallinto-oikeuden toimivaltaan, oli valitus jätettävä tutkimatta.
Siltä osin kuin A oli esittänyt arvostelua koskien teknisen lautakunnan päätösten tiedoksiantoa tai kaupungin toimintaa A:n lähettämiin kirjelmiin vastaamisessa, oli asiassa kyse hallintokantelusta. Kunnan toimintaa koskevan hallintokantelun tutkiminen ei kuulunut hallinto-oikeuden vaan aluehallintoviraston toimivaltaan. (Vailla lainvoimaa 14.3.2019)

Koko dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.