Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

13.2.2019 15.05 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu pakollisen asepalveluksen huomioimisesta vanhuuseläkkeen laskennassa

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu pakollisen asepalveluksen huomioimisesta vanhuuseläkkeen laskennassa

EU-säädökset ovat esteenä Belgian kaltaiselle jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan määritettäessä sellaisen henkilön eläkeoikeuksia, joka on työskennellyt palkattuna työntekijänä mainitussa jäsenvaltiossa ennen kuin hänestä on tullut unionin virkamies ja joka on suorittanut unionin virkamieheksi tulemisensa jälkeen pakollisen asepalveluksensa kyseisessä jäsenvaltiossa, mainitun työntekijän asepalvelusjaksoa kieltäydytään rinnastamasta palkattuna työntekijänä suoritettuun tosiasialliseen työskentelyjaksoon, kun taas hänellä olisi ollut oikeus tähän, jos hän olisi työskennellyt asepalveluksen alkamishetkellä tai vähintään yhden vuoden ajan asepalveluksensa päättymistä seuranneiden kolmen vuoden aikana työtehtävissä, jotka kuuluvat kansallisen eläkejärjestelmän piiriin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.