Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Ympäristö

11.2.2019 14.03 Yksityisteiden parantamishankkeiden valtionavustuksiin muutoksia uuden yksityistielain myötä

Yksityisteiden parantamishankkeiden valtionavustuksiin muutoksia uuden yksityistielain myötä

ELY-keskuksen myöntämiin valtionavustuksiin yksityisteiden parantamiseksi tuli muutoksia vuoden 2019 alusta, kun uusi yksityistielaki asetuksineen tuli voimaan. Vuonna 2019 harkinnanvaraista tukea on saatavissa koko maassa yhteensä 17 miljoonaa euroa. Uudessa laissa on kaksi olennaista muutosta valtionavustuskriteereihin: vaatimukset yksityistien varren pysyvästi asutuista talouksista ja tien vähimmäispituudesta poistuivat. Näin avustusmahdollisuuksien piirissä olevien yksityisteiden määrä kasvaa, vaikka itse avustustoiminta säilyy pitkälti nykyisenkaltaisena.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.