Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

6.2.2019 14.21 (päivitetty 14.27) Hovioikeuden tuomio työsuhteeseen perustuvista saatavista vastuussa olevista työnantajista ja purkamisperusteen syrjivyydestä ja epäasiallisuudesta - työpaikan sisäilmaongelmista kärsineen työntekijän koeaikapurulle ei ollut näytetty olleen muita perusteita kuin työntekijän sairaus

Hovioikeuden tuomio työsuhteeseen perustuvista saatavista vastuussa olevista työnantajista ja purkamisperusteen syrjivyydestä ja epäasiallisuudesta - työpaikan sisäilmaongelmista kärsineen työntekijän koeaikapurulle ei ollut näytetty olleen muita perusteita kuin työntekijän sairaus

Kantajan mukaan hänen sairauslomansa olivat johtuneet työpaikan sisäilmaongelmista, joista vastaaja oli ollut tietoinen. HO katsoi, että A Oy oli ollut A:n työnantaja yhdessä B Oy:n kanssa. Tästä johtuen A Oy oli B Oy:n kanssa vastuussa A:n työsuhteeseen perustuvista saatavista. HO hyväksyi KO:n perustelut ja johtopäätöksen siltä osin kuin se oli katsonut, että A oli saattanut todennäköiseksi, että työsopimuksen purkaminen oli johtunut hänen sairaudestaan. HO katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi kieltäytynyt työskentelemästä ryhmässä 5. Näyttämättä oli myös jäänyt, että A olisi ollut soveltumaton hengityshalvauspotilaan hoitotyön joustavuutta ja hyvää yhteistyökykyä vaativiin erityisiin olosuhteisiin. Asiallisen purkamisperusteen puuttuessa yhtiöiden oli katsottava purkaneen työsopimuksen A:n sairaudesta ja siten syrjivästä ja koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisesta perusteesta johtuen. KO:n kohtuulliseksi hyvityksen määräksi arvioimaa 4.000 euroa ei ollut aihetta alentaa. (Vailla lainvoimaa 6.2.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.