Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

6.2.2019 11.05 KHO: Afganistanilaisella turvapaikanhakijalla oli kotialueelleen palatessaan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa perheensä ja lähiyhteisönsä taholta vainotuksi kristinuskon johdosta

KHO: Afganistanilaisella turvapaikanhakijalla oli kotialueelleen palatessaan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa perheensä ja lähiyhteisönsä taholta vainotuksi kristinuskon johdosta

Maatiedon ja valittajan kertomuksen perusteella ei voitu vakuuttua siitä, että valittajan kristinuskoon kääntyminen ei olisi mennyt laajempaan tietoon hänen kotialueellaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajalla olisi kotialueelleen palatessaan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa perheensä ja lähiyhteisönsä taholta ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vainotuksi uskonnon johdosta eikä hänen voitaisi Afganistania koskevan maatiedon perusteella edellyttää turvautuvan sanotun maan suojeluun. Sisäisen paon mahdollisuutta ei arvioitu ensi asteena. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.