Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

1.2.2019 9.00 Ylitarkastaja Jussi Aaltonen Yhdenvertaisuusblogissa: Kirjastojen alaikärajat – ryhmää ei voi rangaista

Ylitarkastaja Jussi Aaltonen Yhdenvertaisuusblogissa: Kirjastojen alaikärajat – ryhmää ei voi rangaista

Yle uutisoi taannoin, että Kouvolan kirjasto harkitsee kirjastoonsa ikärajaa. Syyn tähän sanotaan olevan nuorison ilkivalta ja häiritsevä käyttäytyminen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tietoon tulee säännöllisin väliajoin samankaltaisia tapauksia. Nuorisoa halutaan ryhmänä sulkea ulos tietystä tilasta sen takia, että jotkut ikäluokan edustajat ovat ”riehuneet” tiloissa. On selvää, että epäasialliseen käyttäytymiseen saa ja pitää puuttua. Kirjastolain nojalla kunta voi asettaa kirjaston käyttäjän määräaikaiseen kirjastokohtaiseen kirjaston käyttökieltoon, jos asiakas toistuvasti aiheuttaa häiriötä kirjaston toiminnalle tai vahingoittaa kirjaston omaisuutta. Käyttökielto voi kuitenkin olla enintään kuukauden pituinen ja olennaista on, että se koskee aina yksittäistä asiakasta.  

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.