Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

29.1.2019 8.00 Hovioikeuden tuomio huoneistojen hallinnassa olevien piha-alueiden jakautumista ja autokatosten rakentamista koskevassa riidassa

Hovioikeuden tuomio huoneistojen hallinnassa olevien piha-alueiden jakautumista ja autokatosten rakentamista koskevassa riidassa

HO:ssa oli ratkaistavana, mikä oli yhtiöjärjestyksen 5 §:n 1 momentin sisältö ja tarkoitus ja oliko asiassa mainittu yhtiökokouksen päätös valituksessa vedotuilta osin yhtiöjärjestyksen vastainen tai osakkaiden yhdenvertaisuutta loukkaava. Asiassa katsottiin selvitetyn, että yhtiöjärjestystä oli ollut tarkoitus muuttaa siten, että asunto-osakeyhtiön tontin hallinta-alueet jakautuivat huoneistojen kesken niiden osakemäärien suhteessa. Edelleen katsottiin, että C-talon osakkeenomistajilla oli ollut oikeus vaatia AsOy:tä määrittelemään yhtiöjärjestyksessä määritellyt piha-alueet, joiden kunnossapidosta osakkaat olivat vastanneet. Näin ollen yhtiökokouksen 12.6.2014 päätös (kohdassa 6) siltä osin kuin siinä oli hylätty hallituksen velvoittaminen ryhtyä toimenpiteisiin yhtiöjärjestyksen 5 §:n 1 momentissa määriteltyjen huoneistojen piha-alueiden merkitsemiseksi maastoon K:n kaupungin mittausosaston karttapiirroksen mukaisesti oli yhtiöjärjestyksen vastainen, loukkasi osakkaiden yhdenvertaisuutta ja oli siten pätemätön. Piha-alueen jakautumisesta ei ollut ylipäänsä ollut olemassa mitään sellaista sopimusta tai määräystä, jonka olisi voitu todeta olevan yhtiöjärjestyksen vastainen. Sen vuoksi A:n ja B:n vahvistuskanne nykyisen hallinnanjaon yhtiöjärjestyksen vastaisuudesta tuli hylätä. (Vailla lainvoimaa 28.1.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.