Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö, Rikos- ja prosessioikeus

15.1.2019 9.15 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisesta

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisesta

Eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain tavoitteisiin nähden, joita ovat erityisesti eläintautien leviämisen estäminen, nyt kysymyksessä oleva A:n ja B:n laiminlyönti ei hovioikeuden arvion mukaan ole ollut tahallista eikä törkeän huolimatonta etenkin, kun otettiin huomioon myös rekisterinpitäjän antama ohje, jonka mukaan ilmoitusta ei olisi ollut tarpeen vielä nyt kysymyksessä olevana tekoaikana tehdä. Näin ollen A:n ja B:n tahallisuutta ja myös tuottamusta vähensi olennaisesti se, että olivat voineet luottaa mainittuun ohjeeseen. A ja B eivät olleet tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta jättäneet ilmoittamatta syytteessä kuvattuja tietoja eläinrekisteriin ja siten he eivät olleet syyllistyneet eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomiseen. (Vailla lainvoimaa 15.1.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.