Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

15.1.2019 8.10 Arviointiraportti Kokeilukulttuuri Suomessa – nykytilanne ja kehittämistarpeet: Kokeilutoimintaan lisää pitkäjänteisyyttä ja systemaattista oppimista

Arviointiraportti Kokeilukulttuuri Suomessa – nykytilanne ja kehittämistarpeet: Kokeilutoimintaan lisää pitkäjänteisyyttä ja systemaattista oppimista

Kokeilevan kulttuurin edistäminen on pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman keskeinen keino uudistaa yhteiskuntaa ja eri alojen toimintatapoja sekä tuottaa uutta kasvua. 14. tammikuuta julkaistun arviointiraportin mukaan kokeilut koetaan hyväksi työkaluksi toiminnan kehittämisessä ja uusien ratkaisujen etsimisessä, mutta kokeiluihin liittyy myös haasteita. Arviointiraportti suosittelee laajemman toimijajoukon osallistamista kokeiluihin sekä kokeiluista saadun tiedonvälityksen tehostamista. Kokeilut tulisi myös toteuttaa suunnitelmallisemmin päätöksenteon tueksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.