Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

14.1.2019 14.23 Hovioikeus ei alentanut kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittua yhteistä 4 vuoden vankeusrangaistusta

HO toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa otettiin vastaan sama todistelu kuin KO:ssa. HO katsoi, että riittävää näyttöä siitä, että seksuaalisia tekoja olisi tapahtunut kohdassa 1 (1.9.2009-3.2.2016) joka toinen tai kolmas viikko ja kohdassa 2 (1.6.2014-4.2.2016) neljä kertaa kuukaudessa ei ollut esitetty. HO katsoi näytetyksi, että seksuaalisia tekoja oli molempiin asianomistajiin kohdistunut syytteen mukaisina tekoaikoina kuitenkin lukuisia ja viimeiset niistä olivat ajoittuneet juuri ennen rikosilmoituksen tekemistä. Tällä muutoksella HO piti voimassa KO:n syyksilukemisen ja piti KO:n tavoin tekoja myös kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Teot olivat jatkuneet pitkään ja ne olivat sisältäneet muun muassa sukupuoliyhteyden ja sen yrityksen. Lisäksi asianomistajien nuori ikä, vastaajan ja asianomistajien välinen luottamuksellinen suhde sekä osaan tekoja liittynyt epäasiallinen taivuttelu huomioon ottaen HO katsoi, että vastaajan teot olivat rikoslajissaan keskimääräistä moitittavampia. Vaikka HO luki vastaajan syyksi vähäisemmän määrän yksittäisiä osatekoja, se ei edellä mainituilla perusteilla alentanut tuomittua yhteistä 4 vuoden pituista vankeusrangaistusta ja määräsi vastaajan pidettäväksi edelleen vangittuna. (Vailla lainvoimaa 14.1.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.