Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

19.12.2018 12.40 Apulaisoikeusasiamies otti kantaa hovioikeuden menettelyyn rikosasian käsittelyssä

Apulaisoikeusasiamies otti kantaa hovioikeuden menettelyyn rikosasian käsittelyssä

Kantelijat arvostelivat kantelussaan Itä-Suomen hovioikeuden menettelyä ja 6.2.2018 antamaa tuomiota. Kantelussa katsottiin, että hovioikeus oli esitetyn näytön ja syyttömyysolettaman vastaisesti sekä syyttäjän vaatimukset ylittäen katsonut kantelijoiden syyllistyneen rikoksiin ja tuominnut kantelijat ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Kantelijat katsoivat hovioikeuden loukanneen heidän oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Lisäksi tuomiossa oli kantelijoiden mukaan asiavirheitä.
Ottamatta kantaa todistustaakan asianmukaiseen jakautumiseen tai hovioikeuden tuomion aineelliseen sisältöön, apulaisoikeusasiamies totesi asian käsittelyyn sisältyneen ratkaisussa todetuin tavoin piirteitä, jotka olivat vaikeuttaneet kantelijoiden puolustautumista hovioikeudessa ja jotka olivat myös hämärtäneet yhtäältä syyttäjän ja asianomistajan sekä toisaalta tuomioistuimen rooleja akkusatorisessa rikosprosessissa. Apulaisoikeusasiamies ei pidä poissuljettuna, että ratkaisussa mainitut seikat antaisivat kantelijoille perustellun aiheen ylimääräiseen muutoksenhakuun korkeimmasta oikeudesta. Tältä osin asia jää kuitenkin kantelijoiden omaan harkintaan. 

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.