Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

14.12.2018 13.30 KHO ei muuttanut loma-asunnon rakennusluvan hylännyttä HAO:n päätöstä – Kittilän rakennustarkastaja oli myöntänyt luvan

KHO ei muuttanut loma-asunnon rakennusluvan hylännyttä HAO:n päätöstä – Kittilän rakennustarkastaja oli myöntänyt luvan

Hallinto-oikeus oli todennut muun muassa, että ottaen huomioon rakennuslupahakemuksen mukaisen laajennuksen koko suhteessa alkuperäiseen lomarakennukseen, haettua rakentamista ei ole pidettävä maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 3 momentin 5 kohdassa tarkoitettuna vähäisenä laajentamisena, joka ei edellytä poikkeamislupaa. Kun kysymyksessä olevalla alueella ei ole voimassa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ennen rakennusluvan myöntämistä on tarpeen saada poikkeaminen maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 2 momentin mukaisesta ranta-alueen suunnittelutarpeesta aiheutuvasta rakentamisrajoituksesta. Rakennustarkastajan ei näin ollen olisi tullut myöntää valituksenalaisen päätöksen mukaista rakennuslupaa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.