Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Verotus

14.12.2018 9.16 KHO:n päätös osakkeiden hankintamenon laskemisesta osakkeenomistajan myydessä osakkeensa ja yhtiöltä olevan pääomalainasaatavansa samalle ostajalle

KHO:n päätös osakkeiden hankintamenon laskemisesta osakkeenomistajan myydessä osakkeensa ja yhtiöltä olevan pääomalainasaatavansa samalle ostajalle

B Oy:n osakkeenomistaja A oli vuonna 2009 antanut B Oy:lle lainan, josta osa oli vuonna 2015 muutettu OYL 12 luvussa tarkoitetuksi pääomalainaksi. A:n tarkoitus oli myydä omistamansa B Oy:n osakkeet ja B Oy:ltä oleva pääomalainasaatava niiden käyvistä arvoista samalla kauppakirjalla samalle ostajalle. Pääomalainasaatavan kauppahinnan oli arvioitu jäävän pääomalainan nimellisarvoa pienemmäksi. Kun otettiin huomioon pääomalainan ehdot, A:n pääomalainasaatavaa pidettiin hänen B Oy:öön tekemänä lisäsijoituksena. Pääomalainasaatavan nimellisarvo luettiin A:n verotuksessa hänelle kertyvän luovutustappion määrää laskettaessa luovutettujen osakkeiden hankintamenoon. Ennakkoratkaisu verovuosille 2016 ja 2017. (Uutisessa julkaistu myös HAO:n perustelut)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.