Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

14.12.2018 10.00 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu osa-aikaisen lomautuksen huomioon ottamisesta vuosilomapalkassa ja tulkintatuomioiden ajallisista vaikutuksista

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu osa-aikaisen lomautuksen huomioon ottamisesta vuosilomapalkassa ja tulkintatuomioiden ajallisista vaikutuksista

Työaikadirektiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohtaa ja EU:n perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohta ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan työehtosopimuksissa voidaan määrätä, että palkan aleneminen, joka johtuu siitä, että viitekauden aikana on osa-aikaisten lomautusten vuoksi ollut päiviä, jolloin tosiasiallista työtä ei ole tehty, otetaan huomioon, mistä seuraa, että työntekijä saa sen neljän viikon vähimmäisvuosiloman, johon hänellä kyseisen 7 artiklan 1 kohdan perusteella on oikeus, ajalta lomapalkan, joka on hänen työskentelyjaksoilta saamaansa tavanomaista palkkaa alhaisempi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin tekstin ja tarkoituksen valossa siten, että työntekijöille kyseisen 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn vähimmäisvuosiloman perusteella maksettu lomapalkka ei ole heidän tosiasiallisilta työskentelyjaksoilta saamansa tavanomaisen palkan keskiarvoa alhaisempi. Tämän tuomion ajallisia vaikutuksia ei ole syytä rajoittaa ja unionin oikeutta on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansalliset tuomioistuimet suojelevat kansallisen oikeuden perusteella työnantajien perusteltua luottamusta siihen, että kansallisten ylimpien tuomioistuinten oikeuskäytäntö, jossa on vahvistettu rakennusalan työehtosopimuksen vuosilomaa koskevien määräysten laillisuus, pysyy voimassa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.