Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta, Työ- ja sosiaalioikeus

7.1.2019 9.00 Hovioikeus arvioi liikenneonnettomuuden seurausten syy-yhteyttä vammoihin - tuomio oli erimielinen aivovamman osalta

Hovioikeus arvioi liikenneonnettomuuden seurausten syy-yhteyttä vammoihin - tuomio oli erimielinen aivovamman osalta

HO vahvisti, että A (onnettomuushetkellä 34 v.) oli 16.9.2005 tapahtuneen liikenneonnettomuuden seurauksena saanut pysyvänä vikana ja haittana lievän aivovamman. Vahinkovakuutusyhtiö velvoitettiin korvaamaan A:lle korvauksena pysyvästä viasta ja haitasta haittaluokan 5 perusteella 16.884 euroa. Asiassa esitettyä työkykyä kuvaavaa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan HO katsoi, ettei A ollut tullut käsillä olevan lievän aivovamman vuoksi pysyvästi työkyvyttömäksi myyjän ammattiinsa. Näin ollen hänelle ei myöskään ollut aiheutunut korvattavaa ansionmenetystä. Vahinkovakuutusyhtiö velvoitettiin korvaamaan A:lle korvauksena kivusta ja särystä 2.500 euroa. Määrästä oli vähennettävä jo aikaisemmin maksetut määrät. Asiassa ei ollut esitetty perusteita lievimmänkään korvaustason mukaisen hoitotuen maksamiselle. A vapautettiin velvollisuudesta korvata vahinkovakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut KO:ssa. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi jääneen näyttämättä, että A:lle olisi liikenneonnettomuuden seurauksena aiheutunut lievää vaikeampi aivovamma tai että hänen myöhemmässä oireilussaan olisi kysymys mahdollisen lievän aivovamman jälkitilasta tai sen vaikeutumisesta. Muiden A:n väitettyjen vammojen osalta eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos oli samaa mieltä kuin HO:n enemmistö. (Vailla lainvoimaa 7.1.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.