Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

11.12.2018 8.00 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä

Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 8 artiklan 1 kohdan f alakohtaa on tulkittava siten, että se, että eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä, jonka perusteella asianomainen henkilö on luovutettu, ei mainita oheisseuraamusta eli valvontaan määräämistä, johon hänet on tuomittu samasta rikoksesta ja samassa tuomioistuinratkaisussa kuin päärangaistuksena tuomittu vapausrangaistus, ei ole esteenä pääasiassa kyseessä olevissa olosuhteissa sille, että tämän oheisseuraamuksen täytäntöönpano päärangaistuksen päätyttyä ja rangaistusten täytäntöönpanon osalta toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen tehtyä tätä varten nimenomaisen päätöksen johtaa vapaudenriistoon.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.