Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

27.11.2018 9.09 Hovioikeus arvioi tuottamuksellisuutta rahanpesussa

Hovioikeus arvioi tuottamuksellisuutta rahanpesussa

Hovioikeus katsoi, että  A:n menettely osoitti vähintäänkin piittaamattomuutta mönkijän alkuperästä ja että  A oli myös jättäytynyt tarkoituksellisen tietämättömäksi siitä, millä varoilla tai missä olosuhteissa B oli hankkinut mönkijän. A:n menettelyä oli näissä olosuhteissa pidettävä törkeän huolimattomana. Mönkijän kauppahinta oli 13.11.2015 päivätyn kauppakirjan mukaan 14.500 euroa. Teon kohteena olleen omaisuuden arvo sinänsä puolsi vankeusrangaistuksen määräämistä. Ottaen kuitenkin huomioon, että kysymys oli ollut isän ja pojan välillä tapahtuneesta toimesta ja että B:n vanhemmat olivat muutoinkin hoitaneet suuressa määrin poikansa asioita, voitiin A:n syyllisyyttä pitää näiden vaikuttimien vuoksi keskimääräistä lievempänä. Olosuhteista kävi myös ilmi, että A:n elämäntilanne oli tekoaikaan ollut haastava hänen huolehtiessaan omaisistaan, mikä oli voinut vaikuttaa hänen harkintakykyynsä. Edellä mainitut olosuhteet huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että 60 päiväsakon sakkorangaistus oli riittävä seuraamus A:lle syyksi luetusta rikoksesta. (Vailla lainvoimaa 27.11.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.