Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

23.11.2018 8.25 Hallitus esittää lakia tukemaan pilaantuneiden alueiden puhdistamista vuoden 2020 alusta

Hallitus esittää lakia tukemaan pilaantuneiden alueiden puhdistamista vuoden 2020 alusta

Hallitus esittää uutta lakia, jonka perustella myönnettäisiin tukea pilaantuneiden alueiden puhdistamiseen. Esityksen tavoitteena on vähentää haittaa tai vaaraa terveydelle ja ympäristölle. Uuden lain mukainen tukijärjestelmä korvaisi nykyisen, vanhentuneeseen sääntelyyn perustuvan valtion jätehuoltotyöjärjestelmän. Suomessa on tuhansia alueita, joiden pilaantuneisuus tulisi selvittää. Osa näistä alueista täytyisi tutkimusten ja riskinarvioinnin perusteella puhdistaa. Yritykset ja yksityishenkilöt kustantavat selvitys- ja kunnostustoimet noin kahdella kolmasosalla alueista, loput jäävät kuntien ja valtion vastuulle.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.