Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

8.11.2018 12.21 Hovioikeuden tuomio liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja haitanteosta virkamiehelle poliisin pysäyttäessä moottoritiellä ajaneen

Hovioikeuden tuomio liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja haitanteosta virkamiehelle poliisin pysäyttäessä moottoritiellä ajaneen

A:n ajonopeus oli ollut noin 80 kilometriä tunnissa. A oli luullut poliisien kääntyvän rampista suorittamaan hälytystehtävää. A ei ollut tehnyt ajovirhettä eikä hän ollut ollut päihtynyt. Poliisi oli ajanut heti rampin jälkeen aivan hänen taakseen, jolloin A oli vasta ymmärtänyt poliisin pyrkivän pysäyttämään hänet. Hovioikeus piti uskottavana, että poliisin pysäyttämiskäsky oli näissä olosuhteissa tullut A:lle yllätyksenä. Kun otettiin huomioon takana ajavan auton yleinen väistämisvelvollisuus ja se, että poliisit olivat itse ajaneet hyvin lähellä A:n kuljettamaa autoa pyrkien pysäyttämään hänet, A:n pysähtyminen ei ollut tapahtunut poliisin kannalta täysin ennalta arvaamattomasti. Hovioikeus katsoi, että A:n menettely ei ollut näissä olosuhteissa törkeän huolimatonta vaan huolimatonta. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ei voida määrätä kuljettajaa ajokieltoon. Tämän vuoksi käräjäoikeuden ajokieltoa koskeva lausuma oli poistettava. A oli saanut pippurisumutetta silmiinsä ja hengityselimiinsä. Ei ollut poissuljettu, että A oli tilanteessa kertomallaan tavalla pyrkinyt pyyhkimään silmiään ja kokiessaan tukehtuvansa yrittänyt ainoastaan päästä häntä maassa pitävien poliisien alta pois. A:n menettelyä voi selittää myös se, että hän oli joutunut omasta mielestään ilman omaa syytään varsin kovien poliisin voimatoimien kohteeksi. A:n toiminta, jonka poliisit olivat kokeneet heidän virkatoimensa vastustamiseksi, oli voinut siten johtua edellä kerrotuista syistä, eikä A:n voitu näin ollen menettelyllään katsoa rikosoikeudellisen syyksilukemisen edellyttämällä varmuudella tahallaan yrittäneen estää poliisien virkatoimien suorittamista tai vastustaa sitä. Syyte haitanteosta virkamiehelle oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 8.11.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.