Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

14.9.2018 14.24 Hallitus esittää muutoksia tuloverotukseen sekä perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n muuttamista

Hallitus esittää muutoksia tuloverotukseen sekä perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n muuttamista

Palkkatulon verotus pysyy ensi vuonna lähes ennallaan. Ns. solidaarisuusveron alemman alarajan voimassaoloa jatketaan ensi vuonna. Tuloveroasteikon indeksitarkistuksen jälkeen solidaarisuusveron alaraja on 76 100 euroa. Kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää korotetaan 3 100 eurosta 3 305 euroon. Työtulovähennyksen enimmäismäärää korotetaan 1 540 eurosta 1 630 euroon. Eläketulovähennykset nousevat. Työasuntovähennyksen enimmäismäärää korotetaan 250 eurosta 450 euroon. Vapaaehtoistyöntekijöille maksettavien verovapaiden kilometrikorvausten enimmäismäärää korotetaan nykyisestä 2 000 eurosta 3 000 euroon kalenterivuodessa. Soveltamisala laajenee koskemaan myös julkisyhteisöiltä saatuja korvauksia. Tavanomaisia henkilökuntaetuja koskevaa säännöstä täsmennetään siten, että liikenteenharjoittajan työntekijöilleen myöntämissä henkilökuntalipuissa huomioidaan konsernina toimiminen. Perintö- ja lahjaverolakia muutetaan siten, että perintöveroa olisi suoritettava vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen perusteella saadusta vakuutuskorvauksesta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.