Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

14.9.2018 13.00 Vainoamisesta ja laittomasta uhkauksesta 60 päiväsakkoa

Vainoamisesta ja laittomasta uhkauksesta 60 päiväsakkoa

KO oli todennut, ettei vainoamisen edellytysten täyttyminen vaadi, että vastaajan menettely tosiasiallisesti aiheuttaa vainoavassa pelkoa tai ahdistusta. Niin sanottu abstrakti vaara riittää. Asianomistaja oli kuitenkin kertonut, että hän oli kokenut tilanteen hyvin epämiellyttävänä ja ahdistavana. Asiassa mainitun perusteella syyte oli näytetty toteen. Laittoman uhkauksen osalta oli todettu, että pelkääminen arvioidaan aina asianomistajan henkilökohtaisesta näkökulmasta. Tilanteen ei tarvitse olla objektiivisesti katsoen vaarallinen. Vastaajan teko ei edellytä uhrin pelkäävän. Riittää, että on perusteltu syy. Näytetty oli, että asianomistajalla oli ollut perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vakavassa vaarassa. HO ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. Päiväsakon rahamäärä kuitenkin alennettiin 10 eurosta 6 euroon. (Vailla lainvoimaa 14.9.2018)

Koko dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.