Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

11.9.2018 16.00 Lakimiesten työttömyyskassaa erehdyttänyt tuomittiin törkeästä petoksesta 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen

Lakimiesten työttömyyskassaa erehdyttänyt tuomittiin törkeästä petoksesta 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen

Tavoitellun hyödyn määrä oli ollut 15 175,70 euroa ja tekoa voitiin tällä perusteella pitää RL 36 luvun 2 §:n kohdassa 1 tarkoitetulla tavalla törkeänä. Ottaen huomioon, että vastaajan menettely oli jatkunut suhteellisen pitkän ajan eli kaksi vuotta ja kohdistunut samaan asianomistajaan oli tekoa pidettävä suunnitelmallisena. Kyseessä oli yksi jatkettu teko. Syyteoikeus ei siten ollut osaksikaan vanhentunut. Vastaaja vaati HO:ssa, että syyte hylätään vanhentuneena vuoden 2012 tekojen osalta ja että hänen katsotaan törkeän petoksen asemesta syyllistyneen petokseen. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 11.9.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.