Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

27.8.2018 10.20 Hovioikeus: Sairauslomalla olleen työntekijän määräaikainen työsopimus voitiin purkaa koeajalla

Hovioikeus: Sairauslomalla olleen työntekijän määräaikainen työsopimus voitiin purkaa koeajalla

A oli työskennellyt yhtiön palveluksessa 20.10.2014 ja 23.1.2015 välisenä aikana määräaikaisessa työsuhteessa. A:n ja yhtiön välillä oli sovittu 24.1.2015 päättyvästä koeajasta ja 30.4 2015 saakka kestävästä työsuhteesta. A:n työsopimus oli purettu 23.1.2015 hänen ollessaan sairauslomalla. HO:ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko työsopimuksen purkamiselle ollut koeajan tarkoitukseen nähden asiallinen syy. HO katsoi  yhtiön näyttäneen, että työsopimuksen purkamiselle oli ollut koeajan tarkoitukseen nähden asiallinen peruste. A:n kanne tuli sen vuoksi hylättäväksi. HO totesi, että se seikka, että yhtiö oli virheellisesti käyttänyt A:n työsopimusta koeaikana purkaessaan termiä irtisanominen, ei tarkoittanut, että A olisi oikeutettu irtisanomisajan palkkaa vastaavaan korvaukseen. A velvoitettiin maksamaan B Ltd:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista HO:ssa 7 186 euroa. (Vailla lainvoimaa 28.7.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.