Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

24.8.2018 11.40 Varoitus lupalakimiehelle - laskutti liikaa ja peri laskua tarpeettoman aggressiivisesti

Varoitus lupalakimiehelle -  laskutti liikaa ja peri laskua tarpeettoman aggressiivisesti

A:n oli katsottu laskuttaneen kantelijalta enemmän kuin mitä osapuolet olivat sopineet. Valvontalautakunta oli  myös katsonut, että tehtävän huolellinen hoitaminen olisi edellyttänyt päämiehen informoimista tuntiveloituksen nousemisesta välittömästi tuntiveloituksen muututtua sekä suostumuksen saamista veloituksen korottamiseen, koska osapuolet olivat sopineet tietyn tasoisesta palkkioveloituksesta. A oli tältäkin osin menetellyt luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 8 §:n 1 momentin 6 kohdan vastaisesti. Laskun perimisen osalta valvontalautakunta oli todennut olevan sen käsityksen mukaan poikkeuksellista, että elinkeinonharjoittaja ensimmäistä kertaa asiakastaan laskuttaessaan uhkasi tätä poliisitutkinnalla, ellei laskua maksettaisi. Valvontalautakunta piti A:n viestissään käyttämää ilmaisua tarpeettoman jyrkkänä ja aggressiivisena ja katsoi A:n tämän vuoksi menetelleen luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 8 §:n 1 momentin 1 kohdan vastaisesti. HO ei pitänyt valvontalautakunnan ratkaisua kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. (Vailla lainvoimaa 24.8.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.