Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

22.8.2018 11.00 KHO:n kaksi ratkaisua hallinto-oikeuden esittelijän esteellisyydestä ulkomaalaisasiossa

Vaikka asiassa otettiinkin huomioon valittajan erityisen korostunut oikeusturvan tarve ehdottoman palautuskiellon vuoksi, yksin siitä seikasta, että valittaja saattoi mieltää Maahanmuuttoviraston vastapuolekseen viraston aseman ja tehtävien perusteella, ei seurannut, että asiassa olisi ollut perusteltua aihetta epäillä esittelijän puolueettomuutta. Asiassa ei ollut oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentti huomioon ottaen ilmennyt saman luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua perusteltua aihetta epäillä esittelijän esteellisyyttä.
Toisessa tapauksessa KHO totesi, että kun otettiin huomioon esittelijän taustavirka Maahanmuuttovirastossa ja siihen sekä sitä edeltäviin määräaikaisiin virkasuhteisiin liittyneet tehtävät, joihin oli kuulunut jossain määrin johtamistehtäviä, Maahanmuuttoviraston omassa toiminnassaan erityisesti maalinjauksin noudattama yhtenäistävä ohjaus sekä se seikka, että hallinto-oikeudessa esittelijän tehtävillä oli asiasisältönsä vuoksi läheinen yhteys hänen Maahanmuuttovirastossa suorittamiinsa ratkaisutehtäviin, ja vielä mainittujen eri tehtävien ajallinen läheisyys, ei näiden eri näkökohtien johdosta syntyvää perusteltua epäilyä esittelijän objektiivisesta puolueettomuudesta ollut mahdollista sulkea pois. Kun lisäksi otettiin huomioon oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentti, nämä mainitut tekijät yhdessä antoivat saman luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perustellun aiheen epäillä esittelijän puolueettomuutta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.